
Stadionki on jo perinteiseksi muodostunut kalastustapahtuma pääkaupunkiseudulla, joka samalla avaa kesäisen kalastuskauden. Ensimmäinen Stadionki järjestettiin 4. toukokuuta 1997. Tuo ensimmäinen kilpailu käytiin varsin koleissa sääolosuhteissa, ja niinpä ajankohtaa siirrettiinkin myöhemmin muutamalla viikolla eteenpäin.
Stadionki on järjestetty alusta asti yhteistyössä Hakaniemen Urheilukalastajien ja Helsingin liikuntaviraston kanssa. Sen perusajatuksena on ollut toimia kaiken kansan kalastustapahtumana, jossa saalista voi saada vähän pienemmälläkin kokemuksella.
Stadionkeen on nimittäin joka vuosi istutettu aina kirjolohia vauhdittamaan kalastustapahtumaa. Saalispussiin on hyväksytty kaikki saadut kalalajit laidasta laitaan, mutta mestaruus on lähes aina ratkennut kirjolohilla.
Kun sallittuja kalastusvälineitä ovat tavallinen onki ja virveli, niin Stadiongessa on nähty monenlaisia konsteja kalojen narraamiseksi. Pääsääntöisesti onki kuitenkin näyttäisi olevan virveliä tehokkaampi pyyntiväline. Liekö selitys ajankohdassa, joka pitää Helsingin merivedet silloin hyvin sameina.
Stadiongen historian ensimmäisen mestaruuden onki Aatos Rajala kärpäsen toukilla, seuraavan vuoden voittaja Pekka Peltola kertoi kastelleensa matonsa Calvadoksessa, että konstit ja taidot on monet ja niitä on ehditty vuosien varrella hioa monella tapaa.
Stadiongen lähetti ensimmäisellä kerralla maisteri Päivi Hertzberg, joka näyttäytyi tuolloin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yhdessä tulevan aviomiehensä, pääministeri Paavo Lipposen seurassa.
Myöhempinä vuosina Stadiongen ovat lähettäneet mm. tv-tähdet Ruben Stiller ja Janne Porkka sekä kalastusgurut Jari Tuiskunen ja Matti Mielonen.
STADIONGEN MESTARIT
- 2010 Markus Kortelainen, Klaukkala 14430g
- 2009 Janne Ahonen, 7440g
- 2008 Tommi Vuorio 7880g
- 2007 Raimo Vallittu, Helsinki, 4000g
- 2006 Tommi Vuorio 39,560 kg
- 2005 Miikka Paajanen, 16,100
- 2004 Tomi Strandén, Helsinki, 8100g
- 2003 Sakari Salakka 8120g
- 2002 Tomi Stranden, Helsinki 14500 g
- 2001 Markku Kortelainen, Klaukkala, 12940 g
- 2000 Raimo Vallittu, Helsinki 8400 g
- 1999 Markku Kortelainen, Klaukkala, 13500 g
- 1998 Pekka Peltola, Helsinki 9020 g
- 1997 Aatos Rajala, Vantaa, 5143 g